ajatussolmu

sinä
loukkaat ja mitätöit,
kävelet yli kuin norsu posliinikaupassa
etkä ole tietääksesikään....

sinä
et ole komenneltavissa
et hallittavissa
etkä piittaa mitä muut käytöksestäsi ajattelevat

sinä
et välitä
vaikkei sinusta pidettäisi
vaikka sinulle oltaisiin vihaisia
et pelkää perhettä etkä sukua

sinä olet erilainen!

erilainen! todella!

sinä olet
sitoutumaton
kylmä
sulkeutunut
ylimielinen
epäsosiaalinen
keinoton
haluton
välinpitämätön
itsekäs

me muut yritämme
luoda vuorovaikutusta ja hyväksyntää
olla tahdikkaita
rakentaa yhteistä elämää
tehdä yhdessä muistoja
osoittaa välittämistä ja kiintymystä
sitoutua
ottaa toisetkin huomioon
pitää yhtä

mutta sinun ei tarvitse.... koska olet "erilainen", tai  koska "et osaa"

saat anteeksi ja.... hetken päästä toistat saman

etkö ymmärrä?
saatat menettää kaiken...

katsos,
elämäntyöstäni minä en luovu!
en sinun takiasi,
en kenenkään takia

väri

olen ollut vuosia tumma...
väri on ollut kotoisin purkista,
joskin se on ollut "oletettu ja luonnollinen" silmien väriin nähden....
nyt en enää jaksa,
olen kyllästynyt...

tummuus näyttää silmissäni suttuiselta, kovalta, vanhentavaltakin....
punaistakaaan en nyt halua, se oli se ensimmäinen värivaihe, "tempperamentin mukainen".

joitakin vuosia sitten vaalenin pikkuhiljaa kunnes "painostuksesta" suostuin takaisin tummaan...
en lakannut ihmettelemästä miten tiukka näkemys joillakin oli; "sun pitää olla tumma!" "et voi olla blondi!"
-se ei niinkään kertonut siitä mikä sopii ja mikä ei, vaan siitä miten minut oli lokeroitu: mikä väri, mikä kuosi, mikä tyyli......ja siitä ei saa muuttua!
-siinä on pysyttävä ettei vaan......? siinä on pysyttävä niin kauan ettei enää tiedä määrittääkö tyyli persoonaa vai persoona tyyliä....?

minä inhoan leimaamista ja lokeroimista...kaikissa tilanteissa ja kaikin tavoin, ja yritän itse välttää sitä viimeiseen asti....
minun leimaamiseni ja lokeroimiseni saa minut helpostikin avoimeen kapinaan, mutta nyt ei ole siitä kyse.
nyt olen oikeasti kyllästynyt,
ja viime  vuosina olen saanut paljon uutta....
sellaista uutta joka on  tullut minuun lähtemättömästi,
sellaista joka on ihan oikeaa minua,
minun ei enää tarvi..............

minun ei tosiaankaan enää tarvi,
edes olla tumma

joskus, sattumalta.....

joskus laulattaa,- niinkuin eilen...
sattumalta pubi oli puolillaan, ulkona ukkosta edeltävä helle...päällä pubiin sopimaton mekko, ripsiväriä johon turhaan uhrattu aikaa....ainoina laseina mukana sonikat....

sattumalta olo oli kevyt, joustava ja sosiaalinen, iloinenkin,- itsensä mahdollinen nolaaminen oli pikemminkin mahdollisuus kuin katastrofi, ja lauluja löytyi listalta,- aiemmin laulettuja ja ennen laulamattomia..........
sattumalta mukava (laulu) kaveri osui paikalle....siispä laulamaan!

olen joskus aiemminkin ollut laulun äärellä, sen hyväätekevän mieltä hivelevän ja itsetuntoa vahvistavan vaikutuksen,
ja aina olen päätynyt samaan lopputulokseen, jonka eilen kuulin muiltakin; sinun pitäisi laulaa enemmän ja useammin....sinua kuuntelee mielellään...hmmmmm, niiiiiiiiin..................

sattuma, fiilis, spontaanius, se että voi laulaa kun huvittaa ja mitä huvittaa....se juuri tekee laulamisesta hyvää......
karaokessa on parasta kuuntelijat, sellaiset jotka innostuvat, laulavat pöydissä fiilistellen, ne joille sattuma on otollinen.....heistä tunnelma kimmahtaa takaisin laulajaan...tiivistyy, lähentää laulun tasolla ventovieraita...noin vain sattumanvaraisesti.....

joskus, niinkuin eilen, sattumalta osuu kaikki kohdalleen, jää hyvä mieli :)