vuoden viimeisiä...

mikä on loppuvan vuoden tilinpäätös? mikä saldo?
mitä tuli, mitä meni, mitä jäi jäljelle?
oliko vuosi hyvä vai huono vai jotain siltä väliltä?
voisiko sen elää uudelleen vai olisiko sen voinut jättää väliin?
kasvattiko se?  jalostiko? opettiko? vai petttikö?

tämä vuosi oli...täynnä tunteita, tapahtumia, muutoksia ja vakiintumisiakin...
täynnä ylikuohuvaa hyvää ja kaiken tyhjentävää ikävää...
se koetteli jaksamisen rajoja, ja antoi ajoittain enemmän kuin olisin jaksanut kantaa...
tähän vuoteen mahtui  lapsen odotusta ja syntymistä, työn menetystä, - saamista,- vakiintumista ja - uudistumista... sivarin lopettamista, opiskelun aloittamista...mammailua, momoilua lillailua, subeilua ja kultailua....suhteen vakiintumista, oman roolin hakemista ja löytymistä...häpeän sekaista pettymystä...elämää suurempaa onnea...pimeää väsymystä...itsensä pelastamista...vilpitöntä iloa...huojentavaa helpotusta....kiristävää jännitystä...luottamaan opettelua...intuition hyväksymistä...rahan tuloa ja menoa...tavaran vaihtamista...kierrätystä ja suoraa puhetta...kipua ja naurua...koiria...pyöräilyä, biljardia, uintia, saunomista, pihatöitä, herkuttelua, tunnelmointia, lapsellista leikkimieltä, joutenoloa, työssä ahertamista, lomailua, politiikkaa, puhumista ja hiljaa oloa....

tänä vuonna olen vaihtanut kaikki verhot, hiusteni värin monta kertaa, ja muutenkin värini on vaihdellut...
olen taistellut ajankäyttöni  ja kilojeni herruudesta, hävinnyt ja voittanut...
olen taiteillut rooleissani olemalla niistä huolimatta ihan oma itseni,
olen sopeutunut antamatta periksi ja joustanut sopeutumatta...

olen saunonut ja polttanut kynttilöitä enemmän kuin koskaan,
riidellyt vähemmän kuin ikinä aikaisemmin,
rakastanut omalla karhealla tavallani hyväksyvämmin kuin milloinkaan...

tullut vahvaksi mahdollisuudella olla heikko, varmaksi hyväksymällä epävarmuuden...

 tänä vuonna olen alkanut ymmärtää mitä tarkoittaa...
"antaessaan saa", "saat sen mistä luovut", "toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa"

vuoden tilinpäätös on voitollinen...
saldo on reippaasti plussan puolella...
en jättäisi vuotta väliin, vaikkakaan en haluaisi elää sitä uudestaan

se pettämällä opetti  uskomaan entistä enemmän itseensä ja elämään,
ja jalosti antamaan rakkautta ja hyväksyntää...
se karhealla kädellä kasvatti entistä paremmin muistamaan miten onnekas on...
kun saa aikuisten äitinä, mammana, rakastettuna ja ystävänä olla lähellä niitä joita rakastaa...

kiitos klaanilaiset, kulta ja ystävät  vuodesta 2011
tehdään tulevasta vuodesta ainakin yhtä hyvä <3

työ

tässä työssä minä olen kulunut...
kulunut  ja rähjääntynyt, rikkipuhkipoikki....
kyllääntynyt taistelemaan välittämisen puolesta.....
ajoittain poden  myötätuntouupumusta;
liian usein on pitänyt luopua, kun olisi vielä ollut syytä ja voimia taistella...
ja liian usein on taisteltava, vaikka taistelun aika on aikaa sitten mennyt ohitse....
liian usein olen puhunut kun olisi pitänyt vaieta, mutten koskaan ole vaiennut kun on voinut puhua....
kyynistynytkin olen, ehkä?
liian usein on pitänyt kovettaa itsensä, valita sanansa sydän kippuralla kivusta,
todeta ettei ole mitään tarjota..ettei ole valtaa eikä oikeutta.....
liian usein, silti, vielä, innostun...taistelen...näen mahdottoman mahdollisena...uskon ihmiseen...välitän....
käytän kärsivällisyyteni esteiden väistelyyn...rakennan siltoja...ylitän rotkoja...rakennan vuorovaikutusta...
kunnes tulen tonttini rajalle ja.....putoan tyhjään......
kunnes tulee palaute, lämmin katse tai  kiitos tai pyyntö....
ja kaikki alkaa alusta....
miten paljon minä muuttaisinkaan, jos..........
muttakunei....

joskus minäkin....

aina katsellessa muiden blogeja...huomaa kaikenlaista...arvontaa ja mainontaa..

liityn siis mukaan minäkin, mainostan tässä vielä hetken voimassa olevaa saurikin arvontaa :)

Arvonta...

lisääjä Tanja, osoite: Saurikki - 6 päivää sitten

Kun tuo kävijälaskuri näemmä *ihan justiinsa* pukkaa uudelle kymmentuhannennelle (hah mitä kieltä...), niin aattelinpas laittaa arvonnan minäkin pystyyn :). Arvontoja nyt tuppaa olemaan vähän joka blogissa...

ihanaa isänpäivää

isänpäivän alla vietetään miestenviikkoa...keskustelu isyydestä velloo aktiivisena...osallistun omalla panoksellani siis minäkin.....´

isän rooli  on mielenkiintoinen...pitkään  isät ovat kunnostautuneet ennenkaikkea olemalla poissa, - pellolla, metsätöissä, sodassa, työmaalla... mutta siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi mies on aina ollut perheen pää....tuonut elatuksen ja määritellyt säännöt perheessä, vaikka arjen onkin hoitanut joku toinen...
perheen pää joka on äidin apuna ja tukena kasvatuksessa, pelote ja kurinpitäjä....

aikojen ja arvojen muuttuessa on kuulunut jos vaikka minkälaista kitinää miehille esitettävistä kohtuuttomista vaatimuksista...vaikkakin jokainen tiskaaminen ja imurointi on osoittanut ihailtavaa tasa-arvoisuutta, ja jokaisesta ruuanlaitosta ja pyykinpesusta on seurannut mainetta ja kunniaa.....

ja nyt,- tässä ja tänään..ollaan tilanteessa jossa isyys on hieno juttu....
isyys on niin hieno juttu ettei sitä sovi arvostella tai kritoisoida, saati kyseenalaistaa...isyys on niin iso ja hyvä juttu että sitä ei ole lupa kuin arvostaa....toimimatonta isyyttä ei olekaan, koska onhan se sentaään isä!!!!

unohdetut lapset saavat kaihota ja ikävöidä entistä enemmän ja kipeämmin tätä hienoa isyyttä...koska onhan tämän arvostuksen ja hehkutuksen takana varmaankin jotain ihmeellistä ja ihanaa, josta lapsi on jäänyt paitsi....myös julmuutta harrastavan isän kanssa on tavattava vaikka se kuinka tekisi kipeää, koska milloin tahansa se saattaa kuitenkin muuttua siksi ihmelliseksi "onhan se sentään sun isä" isäksi ja kaikki onkin sitten hyvin ..... ehkä unohtaminen sittenkin on johtunut, jollei lapsesta itsestään, niin äidistä....tai jostakin ulkoisesta hankaluudesta....muttei koskaan isästä itsestään...eihän?

nyt otsikoissa todetaan että isyys ja isät tarvitsevat tukea, isän ja lapsen suhde jää perheessä ja erossa helposti heikoille...perheessä äiti saattaa "omia" vanhemmuuden ja erossa taas äiti saattaa suhtautua niin ikävän "omistavasti" lapseen, että vaikeuttaa isyyden toteutumista....erossa ja perheessä isä on hieno ja hyvä,- kun äiti taas se hankala, arvaamaton ja itsekäs kuikuttelija joka ei ymmärrä arvostaa ja tukea hienoa asiaa, isyyttä...

 vai onko olemassa äitejä, jotka syystä suojelevat lapsiaan toistuvilta unohduksilta ja pettymyksiltä, jotka ovat selittämästä päästyäänkin selittäneet kaiken parhain päin jo niin pitkään että pienikin lapsi näkee jo selitysten harson läpi, niin pitkään että selitykset on käytetty loppuun...annetaanko äidille ikinä missään tilanteessa mahdollisutta olla vanhempi joka aidosti toimii lapsensa parhaaksi...hyväksyttäisiinkö eno, setä tai kummi "lapsen parhaaksi" tuottamaan toistuvia pettymyksiä ja murentamaan lapsen itsetuntoa, aiheuttamaan loppumatonta ikävää ja ksysmyksiä joihin ei kenelläkään läsnäolevalla ole vastauksia?

onko olemassa isyyttä joka toimii itsekseen, tarvitsematta äitiä tai muita ihmisiä tukemaan ja mahdollistamaan?
onko mahdollista että mies ottaa isyyden vastaan elämänikäisenä sitoumuksena ja hoitaa sen vielä paremmin kuin työnsä? voidaanko ajatella että se on normaalia, tavallista, arki-isyyttä? että mies itse etsii toimintatapansa, sovittelee tapaamiset aikatauluihinsa, uudet ihmiset lapsiinsa, on läsnä, kuuntelee, vastaa itse itseään koskeviin kysymyksiin, on tavoitettavissa, tutustuu lapsen ajatuksiin ja mielipiteisiin, hoitaa yhteydenpidon?
voidaanko ajatella että mies, isä, tekisi tämän kaiken ilman kitinää, vaikka lapsen äiti olisikin hankala, kiukkuinen, vaikea, loukkaava ja torjuva? että mies tässäkin laittaisi lapsen etusijalle ja sivuuttaisi  ikävyydet asian hoidossa lapsen takia?

miten miehet saavat äänensä tässä asiassa niin helposti kuuluville....
miksi yh-äidit ovat edelleen epäilyttäviä, mutta yh-isät kunnioitettavia....
miksi eroansa kipuileva mies on oikeutettu tukeen ja apuun ja nainen taas...on hankala ja vaikea....


edelleen suurin osa lapsista jää eron jälkeen äidille, ei siksi (vaikka niin väitetään) että isä ei saisi lapsia, vaan siksi että isä ei halua/voi/pysty/ehdi ottamaan heitä....
edelleen joka kolmas lapsi "unohtuu" isältään eron jälkeen, ei siksi (vaikka niin väitetään) että äiti estäisi tapaamisia, vaan siksi että isä ei halua/voi/pysty/ehdi tapaamaan tai pitämään muuten yhteyttä....
edelleen lukemattomat äidit selittelevät lapsilleen isien unohduksia parhain päin, tukevat ex-miehiään tapaamisiin, puhuvat heidän puolestaan lapsille, toivovat, kannustavat, rohkaisevat, painostavat, pyytävät, anelevat.....tekevät kaikkensa.... jotta isyys säilyisi....
siksi on loukkaavaa kirjoittaa yksipuolisia juttuja isyyden vaikeudesta ja tuen tarpeesta...

vanhemmuus koskee kumpaakin vanhempaa sukupuolesta riippumatta...tuen tarve (silloin kun sitä oikeasti on) koskee kompaakin vanhempaa sukupuolesta riippumatta...kuka tahansa osaa olla hankala,vaikea, ajattelmaton ja lapsellinen, sukupuolesta riippumatta...kuka tahansa voi tarvita tukea tai apua vanhemmuudessaan....

minä en lähtökohtaisesti aseta äitiä yhtään isää paremmaksi, enkä toisinpäin....vaikka kokemus (ja tutkimuksetkin) osoittavat että äidit yleensä sitoutuvat vanhemmuuteen isiä paremmin...
en liioin halua asettaa äitiyttä ja isyyttä vastakkain....
silti olen erimielinen;
minun mielestäni yksikin vanhempi riittää,
en usko parisuhteen välttämättömyyteen kasvatuksessa,
en perusta naisen enkä miehen malleista,
enkä biologisesta vanhemmuudesta...
vanhemmuus on aikuisuutta eikä riipu sukupuolesta tai sukulaisuudesta!

minä lähden ajatuksesta että vanhemmuus tulee ansaita osoittamalla sitoutumista ja omistautumista asialle, eikä rakkauskaan olisi pahaksi....kasvatustietoisuudesta puhumattakaan.....


lämminhenkisiä vanhempainpäiviä kaikille !

pitkin syksyä

pitkin syksyä olen katsellut kirjoittamatonta blogiani....jossain paperilla on monia kirjoituksia, raakileita, joita olin ajatellut tänne "referoida"...mutta....
tuli loma...ei ehtinyt, ei halunnut, ei saanut aikaiseksi...lomallahan vaan...lomaillaan...
syntyi momolle pikkusisko, tunteet olivat täydet, odotus ja jännitys loppui.... helpotus tyhjensi potin...
tuli vauvajutut...isosikkon ja pikkusikkon "jutut"....täysiä tunteita, isoäidin ajanjakoa, nauttimistakin...oman itsen sovittamista aikaan ja paikkaan...

pitkin kesää ja syksyä...koko ajan...väsymys on hiipinyt kintereilläni, yrittänyt napata kiinni heti kun valppauteni herkeää...moni asia on ollut jäämäisillään puolitiehen, monen kanssa olen hengästynyt pelkästä vastuusta...monesta mielessäni kiukutellut tekemisen "pakosta"...
kaikki on kuitenkin tullut hoidetuksi,- tai niin minä luulin....
kunnes lähellä ratkesi...kunnes asia jonka luulin olleen hyvässä uskossa hyvin...ihmiset huomioituina ja kuultuina...sydämellä ymmärrettyinä...kääntyivät nurin

aina väsyneenä olen hyvä etääntymään, vetäytymään itseeni, minimalisoimaan ja priorisoimaan....jollen sitä saa tehdä, - hermostun, loukkaannun, ärsyynnyn, pakenen luolaani, suljen ovet ja ikkunat, en halua, en tahdo, en suostu, en ryhdy, en!!!!
olen oppinut pahaa mieltänikin käsittelemään kaikessa rauhassa, tutkimaan ja tarkastelemaan, ennenkuin päätän mitä sen kanssa tulisi tehdä, - oppinut varomaan repimistä...ainakin lähimpieni kanssa...
siksikin en jaksa ymmärtää...ihmisiä jotka ykskaks sivaltavat, repivät, haavoittavat, haluavat jakaa pahaa mieltä, kokevat sen oikeudekseen....unohtavat rakastavan rakentamisen...hukkuvat omaan oloonsa...
menetän siinä luottamukseni, ajaudun kauas, ajaudun haluttomuuteen....

minä olen valurautaa... painostuksen alla minusta tulee teflonia...
silloin ei enää mikään ole mitään...
kyllä minä senkin osaan, nyt vaan en jaksa,
olen sen monesti tehnytkin, nyt vaan en jaksa ymmärtää miksi minun pitäisi....

mutta se menetys, pettymys, häpeä....
että saatoin olla niin tyhmä, höynä, helppo, hyväuskoinen hölmö...että uskoin rakkauden ja kauniit sanat, että annoin niille arvon siinä kehyksessä jota itse kunnioitan...
ja päädyinkin täyteen ymmärtämättömyyteen...ikäänkuin koskaan ei mitään yhteistä ymmärrystä olisi ollutkaan...ikäänkuin koskaa ei olisikaan puhuttu mistään mitään....kaikki sanat valuneet hukkaan....
ja vielä minä höynä yritin tätä selvittää...ikäänkuin en muistaisi että siten ne sanat käännetään minua itseäni vastaan...että toisilla vaan on itseoikeutettu oikeus tulkita asioita vain omasta näkökulmastaan....

nyt siis...lapsista ja vauvaihanuudesta, kauniista syksystä ja kultaisesta kullasta huolimatta...väsymys ja paha mieli....
painava iso musta möykky, johon on kietoutuneet osumat vuosien varrelta, tekee minuun pesää...päätä koskee, väsyttää muttei nukuta, mieli on...missä lie...
kaiken tämän olen käsitellyt elämäni aikana jo moneen kertaan...luulin jo että tarpeeksi moneen...niin moneen etten millään jaksa.....

isääkin on nyt ikävä....viiden vuoden mittainen ikävä....
isä osaisi nyt sanoa ne oikeat sanat...ymmärtäisi mikä minuun tässä niin kovin sattuu...

eipä tässä mitään kovin uutta ole...kyllä tämä tästä...niinkun aina...
tämähän oli vaan paluu maan pinnalle...
muistutus siitä mistä olen kotoisin...
siitä mistä olen halunnut pois...
ehkä on hyväkin että sen aika ajoin saa tuta......

surullista se silti on........

kaikille yhdessä ja jokaiselle erikseen

sinun onnesi on minun onneni,
sinun surusi minun suruni...
"minä suojelen sinua kaikelta"
vaikken voi,-
vaikken haluaisikaan...

sinä valitset itse elämäsi,
olet valinnut jo pitkään...
siihen olen sinua kannustanut jo kauan

minä kunnioitan sinun valintojasi,-
kunnioitan, vaikka ne tekisivät minut onnettomaksi,
huolestuneeksi, levottomaksi tai kaikeksi yhtä aikaa...
minä annan sinulle tilaa - luotan ja uskon,
tiedän että "kaikki on ok"!

silti minä haluaisin sinulle "onnea";
hyvää mieltä, rakkautta ja hyväksyntää,
vahvistavia ja kannustavia kokemuksia,
realismia unohtamatta...

kyllä minä tiedän että maailma ei ole reilu, eikä elämä helppoa...

ja että ihmiset ovat usein petollisia ja itsekkäitä,
vailla myötätuntoa, rakkaudettomia...
ja kyllä minä tiedän sinunkin tietävän,-
ja yleensä vain koettelevan voimiasi,
testaavan sietokykyäsi,
etsivän rajojasi

silti minä soisin
että sinulla olisi kaikki hyvin
nyt...
tänään ja huomenna,
ensi viikolla, tulevana vuonna,
kokoajan
aina

ja että olisit rohkea,
uskaltaisit tehdä omat valintasi,
uskaltaisit riskeistä huolimatta rakastaa

että uskaltaisit
että uskaltaisin...
rakastaa rohkeasti pelkäämättä...
silti varoen ettei riko itseään

kompastumatta ristiriitaan

loman alla

väsymys heittää päälleni hämärän peiton
eikä mikään enää tunnu miltään
missään ei ole - mikään ei ole oikein
ärsyttää
turhauttaa

mieliala painuu viemäriin
sanat tuntuvat julkaisukelvottomilta
ajatus katkeilee
tekeminen unohtuu kesken kaiken

haluaisin,-

sulkea ovet ja ikkunat
jättää lukematta uutiset
vastaamatta puhelimeen
käpertyä syliin
olla,- vaan olla....

levotonta......onnea

ei tule uni, ei
olo on levotonta, rauhatonta, unetonta...
noh...minä odotan lasta!
en omaani, vaan omani omaa,
jännityksellä, myötätunto-oireilulla ja rakkaudella...
uteliaana ja kärsimättömänä

valmiina lapsenvahdiksi hetki kun hetki...heti kun tulee se hetki...

en osaa tarttua mihinkään, en asettua, enkä rentoutua
toistuvasti on hillittävä ja hallittava itseään...
ei saa koko ajan soittaa, kysyä, huolehtia....

pitää osata olla, antaa olla, olla sitten kun........
hohhoh ja huoh.....

eikä tämä ole edes ensimmäinen!

ensimmäinen, puolitoistavuotias, riemastuttaa minua,
rypistää nenää somasti kurtulle ja puristaa suuta suppuun silmät nauraen....
sanoo mamma!
jihuu! se olen minä!!!!

ensimmäisen kanssa me
jammaillaan kaupoissa,
ilveillään toisillemme peilien edessä,
keksitään omia käsimerkkejä,
supistaan ja rallatellaan,
keulitaan rattailla.....
ja sitten me mennään kahville ja ostetaan pullaa!!!

kohta minulla on ensimmäisen lisäksi toinen, ajatelkaa!!!
kaikki hauska, kiva, suloinen ja rakas tuplaantuu!!!
hurjaa!

ja......kiitos!

ajatusten singahtelua

ei, en ole kohtuuton,
- en ole koskaan ollut kohtuuton.
olen aina vaatinut vain sen mitä pystyn itsekin antamaan...
vastavuoroisuutta, tasapuolisuutta, oikeudenmukaisuutta, rehellisyyttä....siinä se!
rakkaus, rohkeus ja rehellisyys riittää...

en ole myöskään naivi,
- en kuvittele että voin sanoa kenelle tahansa mitä tahansa,
en pidä sitä edes tarpeellisena.
minulla on oikeus omiin ajatuksiini ja sanoihini sekä niiden jakamiseen ihan niinkuin itse haluan.

en halua,
pystyisin kyllä, mutta en halua keskustella asiallisesti ja tunteettomasti asioista joihin suhtaudun intohimolla....
en näe mitään syytä miksi tunteita pitäisi järkeistää....silloinhan ne lakkaavat olemasta!

osaan pitää puoleni,
perustella kantani,
selvittää asiani,
riittävän hyvin ollakseni "mahdoton vastus"

joskus huomaan suojelevani ihmisiä itseltäni
ottavani itse etäisyyttä kun toinen ei sitä tajua tehdä
jättäväni asiat sikseen, antavani olla
sanomisen  voi välttää,
säilyttää laihan sovun...

kunnioituksen  hinnalla.....



,

ajatussolmu

sinä
loukkaat ja mitätöit,
kävelet yli kuin norsu posliinikaupassa
etkä ole tietääksesikään....

sinä
et ole komenneltavissa
et hallittavissa
etkä piittaa mitä muut käytöksestäsi ajattelevat

sinä
et välitä
vaikkei sinusta pidettäisi
vaikka sinulle oltaisiin vihaisia
et pelkää perhettä etkä sukua

sinä olet erilainen!

erilainen! todella!

sinä olet
sitoutumaton
kylmä
sulkeutunut
ylimielinen
epäsosiaalinen
keinoton
haluton
välinpitämätön
itsekäs

me muut yritämme
luoda vuorovaikutusta ja hyväksyntää
olla tahdikkaita
rakentaa yhteistä elämää
tehdä yhdessä muistoja
osoittaa välittämistä ja kiintymystä
sitoutua
ottaa toisetkin huomioon
pitää yhtä

mutta sinun ei tarvitse.... koska olet "erilainen", tai  koska "et osaa"

saat anteeksi ja.... hetken päästä toistat saman

etkö ymmärrä?
saatat menettää kaiken...

katsos,
elämäntyöstäni minä en luovu!
en sinun takiasi,
en kenenkään takia

väri

olen ollut vuosia tumma...
väri on ollut kotoisin purkista,
joskin se on ollut "oletettu ja luonnollinen" silmien väriin nähden....
nyt en enää jaksa,
olen kyllästynyt...

tummuus näyttää silmissäni suttuiselta, kovalta, vanhentavaltakin....
punaistakaaan en nyt halua, se oli se ensimmäinen värivaihe, "tempperamentin mukainen".

joitakin vuosia sitten vaalenin pikkuhiljaa kunnes "painostuksesta" suostuin takaisin tummaan...
en lakannut ihmettelemästä miten tiukka näkemys joillakin oli; "sun pitää olla tumma!" "et voi olla blondi!"
-se ei niinkään kertonut siitä mikä sopii ja mikä ei, vaan siitä miten minut oli lokeroitu: mikä väri, mikä kuosi, mikä tyyli......ja siitä ei saa muuttua!
-siinä on pysyttävä ettei vaan......? siinä on pysyttävä niin kauan ettei enää tiedä määrittääkö tyyli persoonaa vai persoona tyyliä....?

minä inhoan leimaamista ja lokeroimista...kaikissa tilanteissa ja kaikin tavoin, ja yritän itse välttää sitä viimeiseen asti....
minun leimaamiseni ja lokeroimiseni saa minut helpostikin avoimeen kapinaan, mutta nyt ei ole siitä kyse.
nyt olen oikeasti kyllästynyt,
ja viime  vuosina olen saanut paljon uutta....
sellaista uutta joka on  tullut minuun lähtemättömästi,
sellaista joka on ihan oikeaa minua,
minun ei enää tarvi..............

minun ei tosiaankaan enää tarvi,
edes olla tumma

joskus, sattumalta.....

joskus laulattaa,- niinkuin eilen...
sattumalta pubi oli puolillaan, ulkona ukkosta edeltävä helle...päällä pubiin sopimaton mekko, ripsiväriä johon turhaan uhrattu aikaa....ainoina laseina mukana sonikat....

sattumalta olo oli kevyt, joustava ja sosiaalinen, iloinenkin,- itsensä mahdollinen nolaaminen oli pikemminkin mahdollisuus kuin katastrofi, ja lauluja löytyi listalta,- aiemmin laulettuja ja ennen laulamattomia..........
sattumalta mukava (laulu) kaveri osui paikalle....siispä laulamaan!

olen joskus aiemminkin ollut laulun äärellä, sen hyväätekevän mieltä hivelevän ja itsetuntoa vahvistavan vaikutuksen,
ja aina olen päätynyt samaan lopputulokseen, jonka eilen kuulin muiltakin; sinun pitäisi laulaa enemmän ja useammin....sinua kuuntelee mielellään...hmmmmm, niiiiiiiiin..................

sattuma, fiilis, spontaanius, se että voi laulaa kun huvittaa ja mitä huvittaa....se juuri tekee laulamisesta hyvää......
karaokessa on parasta kuuntelijat, sellaiset jotka innostuvat, laulavat pöydissä fiilistellen, ne joille sattuma on otollinen.....heistä tunnelma kimmahtaa takaisin laulajaan...tiivistyy, lähentää laulun tasolla ventovieraita...noin vain sattumanvaraisesti.....

joskus, niinkuin eilen, sattumalta osuu kaikki kohdalleen, jää hyvä mieli :)

se hetki.....

"se hetki, kun tulee hiljaista"...kirjoittaa tyttäreni...
kun tunteet tulevat


kun kaikki on ihan hiljaa,
kun koko maailma nukkuu
ja minä valvon
valvon nukkuvien lasteni unta
valvon kun olen niin täynnä onnea, rauhaa ja rakkautta

kuuntelen nukkuvien lasten hengitystä

katson miten tukka pörröttyy niskasta
posket punertaa ja suu on hiukan auki
tunnen nukkuvan lapsen tuoksun...

se kaikki on minun
se on kaikki mitä minulla on
enkä minä mitään muuta tarvitse

minä rakastan teitä <3

pääsiäinen

tämä pääsiäinen....

ei lapsia, pieniä eikä isoja

ei tipuja eikä muita koristeita

eikä erityistä pääsiäismenuuta.....

mutta "hunajala" (koska hani on hunajaa) on parhaimmillaan auringossa ja keväässä joka vihdoinkin tuntui oivaltavan aikansa.

siispä ensin rentoudutaan; keskustellaan henkeviä tuntitolkulla ja vireeseen päästyä heittäydytään huumorin ja romantiikan ryöpsäyksiin

ja nukutaan oikein urakalla.... 

tehdään puroja pihaan, haravoidaan....miten kuivuneet lehdet pääsee lumen alle?

katkotaan ja kasataan kuivuneita oksia - mistä niitäkin talven aikana tulee?

lapioidaan, tasataan, ja kasataan hiekkaa urautuneelle pihatielle (ei siistiä, eikä miellyttävää)

ja istuskellaan auringossa (hihattomassa ja polvihousuissa) - on kuuma - on melkein kesä!

ja sauna....lempeänlämpöinen pihasauna, pehmeine vesineen....jäähdyttelyt rappusilla tähtiä katsellen ja takaisin hämärään lämpöön...ikäänkuin aika ja elämä olisi vain minua varten

ja pimeän tullen sytytetään kynttilät pihalyhtyihin....pääsiäisen valo ja ylösnousemus...läsnä olleet ja menneet rakkaat....kaikki samaan aikaan tässä

elämä on niinkuin se eletään - hyvä ja rakas - malja sille!

 

 

ekologiaa :))

oppikoulun pääsykokeissa, vuonna 1971, piti kirjoittaa aine...

minun aineeni käsitteli huolta siitä että maailma hukkuu paskaan........

en tietoisesti ollut "luonnonsuojelija" ja vihreitä ei vielä ollut olemassakaan,

silti muistan miten huolissani olin kasvavasta kulutuksesta, kertakäyttötavaroista, jätevuorista,

kaavoituksesta joka pirstoi metsät ja niityt, puiden kaatamisesta jne....

ei minulla ollut monia vaatteita, tavaravuoria, ei suuria toiveita eikä materiaalisia haaveita...

minä haaveilin oikeudenmukaisemmasta maailmasta, missä kaikilla olisi hyvä olla

lapsellisesti, lapsen tavoin, mutta intohimoisesti, valintoja tehden....

tiedostamattomasta tietoisuudesta tuli melkein salaa osa minua....

40 vuotta myöhemmin ymmärrän että kulutusvalintojen tekeminen ja materialismin välttäminen on ohjannut minua koko ajan......

olen kuluttanut yllättävän vähän..

olen ostanut  kaksi pesukonetta, yhden tv:n,  3 imuria,  yhden mikroaaltouunin, kaksi radiota, yhden kameran, kolme puhelinta, yhden silitysraudan, yhden kuivausrummun, kaksi kahvinkeitintä, yhden keittiönpöydän, kolme sohvaa, puolisen tusinaa sänkyjä.....

olen elänyt monia vuosia ilman tv:tä, pesukonetta ja autoa... muutaman vuoden jopa ilman suihkua (pihasauna)

useita vuosia meni niin että minulla oli vain kahdet kengät, yksi takki ja muutama "vaihtopaita"

olen ommellut vanhoista vaatteista ja muista tekstiileistä vaatteita itselleni ja lapsilleni, ottanut vastaan "muiden vanhoja" vaatteita ja tavaroita, hakenut tarvittavat vaihtotoreilta ja kirppiksiltä, roskiksilta ja poistolavoilta...

en ole matkustellut, enkä heittänyt ruokaa pois...

mutta hajuvedestä en ole luopunut, sitä pitää aina olla....ja kirjoja ja koruja rakastan...ja pitkää suihkua tai kylpyä....heikkouteni siis minullakin

kun aluksi oivalsin kulutusvalintani olevan varhaista perua, niin lopuksi oivalsin myös mikä on "auttanut" näissä valinnoissa pysymään.....laiskuus ja köyhyys on tehokasta ekologiaa...

oikeanlaisena yhdistelmänä  :))

koko päivä nojatuolissa

koko päivä lempi tuolissa. 

aamun valo vaihtuu illan hämärään.

kuume tulee ja menee...palelee ja on kuuma...

selkään  sattuu....

nostan jalatkin tuoliin, käännyn sivuttain....

päätä koskee niin että ote ajasta herpoaa....kello on 7.40, sitten 15.54 ja seuraavaksi 20.30....

aivastuttaa ja kurkku tuntuu paksulta...ääni on tukkoinen

jäseniä särkee....

päätän olla ajattelematta, laitan silmät kiinni ja yritän torkkua....

kunhan lapsilla olisi kaikki ok....

mistä tämäkin tulee - huoli aikuisista ihmisistä? minähän tässä olen kipeä

ja minäkin pelkässä flunsassa....

ykskaks mieleen tunkee ajatuksia lasten voinnista ja kuulumisista...

hyvinhän ne pärjää, minun vaan pitää taas...

kun yksikin asia on vinkasallaan saan syyn huolehtia.....

 

ärtymys tekemättä jäävistä töistä...eipä iske laiskotellessa, miten sitten nyt?

kaikenlaista kiusaa...mikä idea flunssassa oikein on? mihin sitä tarvitaan?

oliko tässä nyt joku syvällisempi syy "pysähtyä"? 

tarkastaa asennetta? tai suhtautumista?

pitikö minun olla ajattelematta?

särkylääkettä ja vihreää teetä...

vakuutan itselleni että kaikki on ok...

puhun lasten kanssa puhelimessa....

ehkä vietän yönkin tässä tuolissa, 

päätän olla ajattelematta, laitan silmät kiinni ja yritän torkkua

kevät

tätä kevättä, mitään kevättä, minä en jaksa.

en jaksa, en jaksa, en jaksa!

en kestä aurinkoa, en loskaa, en kylmää enkä viiltävää tuulta!

en jaksa miettiä oikeita vaatteita, en kahlata ja liukastella nilkat solmussa ja selkä vinkuen.

en jaksa odottaa ja pettyä, en vakuuttaa itselleni että kyllä se kesä tulee.

kevät nitistää minut, saa raivon valtaan, tappaa sietokyvyn ja kärsivällisyyden, muistuttaa kaikista ikävistä, masentavista, pahoista ja inhottavista asioista.kevät kääntää minussa esille pimeän ja synkän, kyynisen ja armottoman...

kevät tekee minusta vieraan... 

yhtään parempaa kevättä en muista,

en yhtään sellaista jolloin olisin iloinnut auringosta, sietänyt loskaa, hauskuuttanut itseäni liukastelulla, riemuinnut kesän odottamisesta.

jostain syystä se ei vaan mene niin... ei vaikka kuinka yritän, ja herra nähköön minä olen yrittänyt!

olen pakottanut itseni ulos, liikkunut liukkaallakin, ollut kiukuttelematta kaatumisista ja nilkkavammoista.

yrittänyt suhtautua "tää on vaan yks vuodenaika", yrittänyt alistua "tää tulee joka vuosi ei tälle voi mitään"...

täysin turhaan...ei auta!

aina sama ilmiö!

vaikka kaikki olisi hyvin, vaikka kaikki olisi loistavasti kevät iskee puukkonsa minun selkääni ja masentaa, alistaa, ärsyttää, raivostuttaa, nitistää, mitätöi, pettää!!! 

nimenomaan pettää!

ensin auringonpaiste lupaavasti lämmittää, hanki alkaa sulaa, paljas maa paistaa lumen alta, herää toivo - kesä on tulossa!

ja heti kun alkaa uskoa, heti kun uskaltautuu toivomaan... tulee lunta, ilma kylmenee, kaikki jäätyy, tulee liukasta, tuuli viiltää, aurinko menee piiloon...

mitään merkkiä kesän tulosta ei olekaan... kaikki olikin vain raakaa pilaa, oli tyhmää uskoa ja toivoa!!!

mitäs uskoitte, hähhähhää nauraa kevät, ilkeästi ivaten ja pilkaten...

kevät on kuin huono ihmissuhde, pitää otteessaan lupauksillaan ja hyvillä hetkillään mutta samalla kuitenkin masentaa, alistaa, ärsyttää, raivostuttaa, nitistää, mitätöi, pettää!!! 

kevät, sen enempää kuin huonot ihmissuhteetkaan ei ole "mun juttu" 

p.s. kevät on aivan selvästi mies :)       

momon mamana.....

tiistai iltaisin saan olla momon  mama sataprosenttisesti,
heittäytyä yksivuotiaan ihmeelliseen maailmaan...
tänään maisteltiin suklaakeksejä niin perustellisesti että suklaata riitti otsasta tossuihin asti,
ja juotiin kahvia,- maman kupista momo haistelee hartaasti ensin, kokeilee kupin kyljestä poppaako ja sitten varovasti hörppää...mustaa sokeroimatonta kahvia! 
ja sitten kikateltiin, keksittiin hassuja lauluja ja tansseja, ilmeiltiin ja leikittiin kutituskonetta....

isovanhempana olo on haikeanmakeaa, se on vanhemmuuden kaikkivaltaisuudesta luopumista ja samalla vanhemmuutta potenssiin monta, se on tietotaidon ja tunneälyn antamista eteenpäin ja väistymistä uuden edessä, se on valmiina olemista, taustajoukkoihin kuulumista, ja omassa lestissään pysymistä....

se on sitä että osaa jaksaa tietää ja rakastaa silloinkin kun vanhemmat väsyvät, ovat avuttomia, raivoissaan tai surullisia....se on sitä että osaa odottaa kunnes kysytään...että on kiinnostunut muttei puutu.....että uskaltaa olla oma itsensä itseään tuputtamatta.......

siihen on sisäänrakennettu vanhemmuuden ilot ja kauhun tasapaino....

parasta mitä minulla on on lapset, ja parasta mitä minun lapsillani on on omat elämät.....vaikka rakkaus joskus muuttaa minut taistelutiikeriksi, en silloinkaan, en milloinkaan halua mitenkään kyseenalaistaa lasteni itsenäistä elämää kumppaniensa kanssa...

ja jos vaikka minä nautin lasteni seurasta enemmän kuin mistään...niin momon kanssa minä muutun paremmaksi ihmiseksi, aurinko alkaa paistaa, linnut laulaa ja kesä tulee keskelle talvea...

minä olen sopivan omapäinen tehdäkseni sen mitä ei pitäisi tullakseni omaksi itsekseni.

koira makaa eteisen oven takana vanhan ruututakin päällä ja odottaa isäntää kotiin.
janssonin kiusaus tuoksuu kilpaa vanhan talon kanssa.
ja minä...sulaudun lempituoliini talossa jossa elän, mutten asu, josta on salaa tullut kotini.... 
säästän asuntoani jonka ostin keltatiilitalon viidennestä kerroksesta.
hetkellisen rohkeuden puuskassa eksyin  tänne,- vanhaan taloon rönsyilevien omenapuiden katveeseen, - vaikka elämäni on täällä olen kirjoilla siellä....
minulla on kaksi perhettä...täällä mies ja koira, ja toisaalta neljä aikuista lasta omine kumppaneineen ja yksi lapsenlapsi...
ja vielä muutama lainalapsi entisestä elämästä, ei niinkään oma mutta läheiseksi tavalla tai toisella tullut..
en ole koskaan aikasemmin sopeutunut elämään tai asumaan yhdessä toisen aikuisen kanssa.
tilanne on viihdyttävän humoristinen....
viihdyttävä, koska viihdyn paremmin kuin hyvin....humoristinen koska yhteiselämään ei ole muuta perustetta....

minulla on aikaa ja ajatuksia ja olen päättänyt jakaa ne teidän kanssanne