pitkin syksyä

pitkin syksyä olen katsellut kirjoittamatonta blogiani....jossain paperilla on monia kirjoituksia, raakileita, joita olin ajatellut tänne "referoida"...mutta....
tuli loma...ei ehtinyt, ei halunnut, ei saanut aikaiseksi...lomallahan vaan...lomaillaan...
syntyi momolle pikkusisko, tunteet olivat täydet, odotus ja jännitys loppui.... helpotus tyhjensi potin...
tuli vauvajutut...isosikkon ja pikkusikkon "jutut"....täysiä tunteita, isoäidin ajanjakoa, nauttimistakin...oman itsen sovittamista aikaan ja paikkaan...

pitkin kesää ja syksyä...koko ajan...väsymys on hiipinyt kintereilläni, yrittänyt napata kiinni heti kun valppauteni herkeää...moni asia on ollut jäämäisillään puolitiehen, monen kanssa olen hengästynyt pelkästä vastuusta...monesta mielessäni kiukutellut tekemisen "pakosta"...
kaikki on kuitenkin tullut hoidetuksi,- tai niin minä luulin....
kunnes lähellä ratkesi...kunnes asia jonka luulin olleen hyvässä uskossa hyvin...ihmiset huomioituina ja kuultuina...sydämellä ymmärrettyinä...kääntyivät nurin

aina väsyneenä olen hyvä etääntymään, vetäytymään itseeni, minimalisoimaan ja priorisoimaan....jollen sitä saa tehdä, - hermostun, loukkaannun, ärsyynnyn, pakenen luolaani, suljen ovet ja ikkunat, en halua, en tahdo, en suostu, en ryhdy, en!!!!
olen oppinut pahaa mieltänikin käsittelemään kaikessa rauhassa, tutkimaan ja tarkastelemaan, ennenkuin päätän mitä sen kanssa tulisi tehdä, - oppinut varomaan repimistä...ainakin lähimpieni kanssa...
siksikin en jaksa ymmärtää...ihmisiä jotka ykskaks sivaltavat, repivät, haavoittavat, haluavat jakaa pahaa mieltä, kokevat sen oikeudekseen....unohtavat rakastavan rakentamisen...hukkuvat omaan oloonsa...
menetän siinä luottamukseni, ajaudun kauas, ajaudun haluttomuuteen....

minä olen valurautaa... painostuksen alla minusta tulee teflonia...
silloin ei enää mikään ole mitään...
kyllä minä senkin osaan, nyt vaan en jaksa,
olen sen monesti tehnytkin, nyt vaan en jaksa ymmärtää miksi minun pitäisi....

mutta se menetys, pettymys, häpeä....
että saatoin olla niin tyhmä, höynä, helppo, hyväuskoinen hölmö...että uskoin rakkauden ja kauniit sanat, että annoin niille arvon siinä kehyksessä jota itse kunnioitan...
ja päädyinkin täyteen ymmärtämättömyyteen...ikäänkuin koskaan ei mitään yhteistä ymmärrystä olisi ollutkaan...ikäänkuin koskaa ei olisikaan puhuttu mistään mitään....kaikki sanat valuneet hukkaan....
ja vielä minä höynä yritin tätä selvittää...ikäänkuin en muistaisi että siten ne sanat käännetään minua itseäni vastaan...että toisilla vaan on itseoikeutettu oikeus tulkita asioita vain omasta näkökulmastaan....

nyt siis...lapsista ja vauvaihanuudesta, kauniista syksystä ja kultaisesta kullasta huolimatta...väsymys ja paha mieli....
painava iso musta möykky, johon on kietoutuneet osumat vuosien varrelta, tekee minuun pesää...päätä koskee, väsyttää muttei nukuta, mieli on...missä lie...
kaiken tämän olen käsitellyt elämäni aikana jo moneen kertaan...luulin jo että tarpeeksi moneen...niin moneen etten millään jaksa.....

isääkin on nyt ikävä....viiden vuoden mittainen ikävä....
isä osaisi nyt sanoa ne oikeat sanat...ymmärtäisi mikä minuun tässä niin kovin sattuu...

eipä tässä mitään kovin uutta ole...kyllä tämä tästä...niinkun aina...
tämähän oli vaan paluu maan pinnalle...
muistutus siitä mistä olen kotoisin...
siitä mistä olen halunnut pois...
ehkä on hyväkin että sen aika ajoin saa tuta......

surullista se silti on........