muistan vielä ne äitienpäiväaamut, jolloin piti painaa silmiä väkisin kiinni ja olla nukkuvinaan, (aina kun joku kurkisti oviaukosta) vaikka keittiöstä kuuluva riitely nosti hiukset pystyyn...ja suurin huoli oli että kohta se kääntyy tappelun puolelle...aina kuitenkin lopulta kuului enää varovaista kuiskutusta, (ikäänkuin aiemmat äänet eivät olisi herättäneet) ja lopulta laulua...ja kahvit kulloisenkin kahvihyvän kera tuotiin hymyillen sänkyyn...korttien kukkien ja lahjojen kera ♥
ne äitienpäivät oli lasten ja minun....
kun ei ollut toista aikuista samassa taloudessa... ne ovat aivan omassa kategoriassaan...
lasten lahjat; kaatopaikalta pelastettu tuoli, pihalta löytynyt (mutta ominkäsin pesty) nalle, itsetehty taulu, räppisanoitus, kortti....päiväkodin ja koulun käsitöistä puhumattakaan....
lapset kasvaa, tilanteet muuttuu...mutta edelleen meillä vietetään äitienpäivää, ja pakko tunnustaa; olen siitä ylpeä...
joskus myöhemmin...nuoriso keksi järjestää minulle äitienpäiväpiknikin... rakkaaseen rantaan...."omaan paikkaan" ....lempileivoksia, itsetehty kakku....jotain suolaista....kahvia termarissa, itsetehtyjä kortteja, valkovuokkoja, paljon vaatetta ja vilttejä...aina yhtä salamyhkäisesti tiedustellaan "ootko ajatellut mitään,-onks sul jotain toiveita,- ja ole sit valmiina siihen ja siihen aikaan...älä kysy mitään, tullaan hakemaan sut...."
silti ne sanat kortista...vanhoista ja uudemmista;
"maailman paras äiti"
ovat parasta, kauneinta, onnelllistuttavinta, suurinta
niistä sanoista sydän pakahtuu, silmät kostuu ja aurinko alkaa paistaa sateellakin
lieneekö lapsuudenaikainen haave tai trauma....
tai ehkä olen tavalla tai toisella outo (?)
mutta äitiys on suurinta ja parasta mitä minulla on.....
minun mielestäni äitiys on elämää suurempi juttu, joskus se voi olla monen elämän kokoinen
siksipä uskallan uhmata juuri nyt käytävää keskustelua, jossa kritisoidaan äitiyttä, kyseenalaistetaan se ja asetaan äidit riitelemään keskenään....
äitiyteen mahtuu monenlaista, arvostelu kopsahtaa nopeasti omaan nilkkaan, täydellistä ja erehtymätöntä äitiä (ihmistä) ei ole olemassakaan....äitiys, jos mikä edellyttää nöyryyttä elämän, lasten ja muuttuvine tilanteiden ja olosuhteiden edessä....mitä paremmin siedämme toisiamme, sen paremman yhteisön luomme lapsillemme...
ja vaikka onnentunteista aloitinkin, sanottakoon nyt selvästi;
usein äitiys on ollut muutakin.....
taistelua rahasta, laskuista, ruuan riittävyydestä, mahdottomista pakollisista hankinnoista, rahoista joita ei tullutkaan...ihmisistä joihin ei voinut luottaakaan....
työaikojen ja päivä, ilta ja yöhoidon epätoivoista järjestelemistä....lasten vastuuttamista puoliväkisin....voimien venyttämistä äärimmilleen....
pahimpina hetkinä olen luullut
tukehtuvani, räjähtäväni kappaleiksi raivosta..... sydämen oikeasti pysähtyvän pelosta ja huolesta, meneväni rikki tuskasta ja surusta....kuolevani väsymykseen
on ollut pakko etsia keinot joilla selviytyy, joilla pääsee eteenpäin...ihan itse, ihan yksin, ihan omin voimin
äitiys on kulkemista tuskasta riemuun...joskus jopa hyvinkin lyhyellä aikajanalla
mutta elämä on antanut minulle runsain mitoin, vaikkei varallisuutta, niin rikkautta kuitenkin;
minulla on perhe
neljä maailman parasta lasta...
terveys ja järki meillä kaikilla vielä tallella....
ja olen siitä kiitollinen
siispä voin kaikessa rauhassa haikailla menneiden onnenhetkien perään ja nauttia uusista....
ja samalla toivotan kaikille äideille, äidiksi haluaville, siitä uneksiville, sitä ikävöiville, joskus äitinä olleille, äitiyden kadottaneille, sitä pelkääville, siitä ahdistuville ja siitä nauttiville kuin myös äityden kanssa taisteleville...ja erityisesti vähissä varoissa ja voimissa oleville, hankalissa ja vaikeissa olosuhteissa eläville...
rohkaisevaa, voimistavaa ja hyvää mieltä tuovaa äitienpäivää!
